Löydä lähin suoramyyntitila!

Etsi alueesi suoramyynti- ja itsepoimintatilat näppärästi hakutoimintomme kautta.

Hae tiloja

Liity jäseneksi!

Jäseneksi voit liittyä täyttämällä lomakkeen alla olevasta painikkeesta tai soittamalla liiton toimistoon numeroon 040 553 1236.

Tervetuloa mukaan!

Liity jäseneksi
Laji-info

Kotimaista mansikkaa saadaan yhä aikaisemmin

Puutarhamansikan marjat ovat suuria, makeita ja mehukkaita. Kotimaista mansikkaa saadaan yhä aikaisemmin, sillä sen kasvihuoneviljely on lisääntynyt ja avomailla on ryhdytty käyttämään kypsymistä aikaistavia kasvutunneleita.

Mansikka kuuluu Ruusukasvien heimoon. Nykyisin viljeltävä puutarhamansikka (Fragaria x ananassa) on peräisin chilenmansikan ja virginianmansikan sattumalta syntyneestä risteymästä, kun lajeja kasvatettiin vierekkäin eräässä eurooppalaisessa puutarhassa 1700-luvulla. Kasvitieteellisesti mansikan syötävä osa on paisunut kukkapohjus, joten mansikka ei ole marja, vaan epähedelmä. Mansikan pinnalla olevat pienet pähkylät ovat kasvin hedelmiä. Tunnetuimpia Suomessa viljeltäviä mansikkalajikkeita ovat tällä hetkellä Polka, Honeoye, Sonata, Malwina, Rumba, Lumotar ja Salsa.

Suurin osa mansikasta syödään tuoreeltaan. Mansikkaa käytetään lisäksi erilaisiin leivonnaisiin, hilloihin, mehuihin, salaatteihin ja jälkiruokiin. Kauniita kakunkoristeita saa, kun pakastaa pienen määrän mansikoita laakealla tarjottimella, jolloin ne jäätyvät mahdollisimman nopeasti. Mansikan rakenne saattaa kärsiä pakastettaessa. Parhaan pakastustuloksen saa, kun pakastaa tuoreet mansikat siivutettuina sokerin kera.

Mansikan viljelypinta-ala on Suomessa yli 4 100 hehtaaria. Kasvutunnelissa mansikkaa viljellään 71 hehtaarin alalla. Luomuna mansikkaa viljellään noin 200 hehtaarin alalla. Mansikka viihtyy hyvin Suomen kesäilmastossa, sillä liian korkeat lämpötilat häiritsevät mansikan kasvua. Suomen kesän lämpimät päivät ja viileät yöt lisäävät mansikan makeutta.

Mansikassa on hyvin vähän energiaa ja siksi se on terveellinen makeanhimon hillitsijä. Mansikka sisältää C-vitamiinia (45,6 mg / 100 g marjoja), B-vitamiineja ja tärkeitä hiven- ja kivennäisaineita. Mansikassa on myös terveydelle hyödyllisiä flavonoideja ja muita polyfenoleita. Mansikassa on myös melko paljon vatsan terveydelle tärkeitä kuituja (1,9 g / 100 g marjoja). Mansikka säilytetään jääkapissa +2 – +5 asteessa mahdollisimman vähän aikaa.

Suomessa viljeltäviä lajikkeita


Varhaislajikkeita

Allegro

Aikainen lajike, joka tuottaa satoa muutaman päivän Honeoyen jälkeen. Sen marjat ovat säännöllisen muotoisia, kiinteitä, kirkkaanpunaisia ja maultaan makeita. Marjakoko säilyy hyvin koko satokauden. Voimakaskasvuinen ja terve lajike.

Dahli

Hollantilainen varhaislajike. Marjat ovat tasakokoisia, napakoita ja kiiltäviä. Marjojen laatu on erityisen hyvä. Sato kypsyy muutaman päivän ennen ’Honeoye’-lajiketta ja hieman myöhemmin kuin ’Flair’-lajike.

Flair

Flair on hollantilainen aikaisen varhaislajike. Sato kypsyy nopeasti, jolloin sen satokausikin on yleensä lyhyt. Marjat ovat kiiltäviä, kirkkaan punaisia, maulaan hyvin maukkaita. Parhaiten Flair sopii tunnelituotantoon, mutta sitä voidaan viljellä myös avomaalla.

Honeoye

Pohjoisamerikkalainen, aikainen lajike, jonka talvenkestävyys keskinkertainen, vaatii taimien talvisuojausta. Marjat suuria ja tasakokoisia, kartiomaisia, kirkkaan tai tumman punaisia. Maku miedosti hapan, mehukas. Marjat ovat melko kovapintaisia ja kestävät hyvin kuljetusta. Tärkein varhaislajikkeemme.

Jonsok

Norjalainen, aikainen lajike. Talvenkestävyys erinomainen. Marjat keskikokoisia, pyöreähköjä, tumman punaisia, myös marjan sisältä. Maku hapahko. Rakenne kiinteä. Erinomainen pakastemarja.

Magnum

Ranskalainen lajike. Soveltuu varhaisviljelyyn ja pääsatokaudelle. Magnum on satoisa ja runsaskasvuinen lajike. Marjat ovat suuria, säännöllisen muotoisia ja maultaan erittäin makeita. Magnum on myös Taste of Kent Awards -makupalkinnon voittaja. Lajikkeen  kauppakestävyys on hyvä.

Rumba

Hollantilainen varhaislajike, joka kypsyy samaan aikaan
Honeoyen kanssa. Marjat ovat suuria, syvän punaisia, helposti poimittavia. Marjan pinta on kiiltävä ja muodoltaan marjat ovat pyöreän kartiomaisia.

Vibrant

Vibrant on Isossa-Britanniassa jalostettu vahvakasvuinen ja satoisa varhaislajike. Lajikkeen marjat ovat makeita, kirkkaan punaisia, suuria ja kiiltäviä. Marjojen kauppakestävyys on erinomainen. Sato 2-3 päivää ennen kuin ’Honeoye’-lajikkeella. Vibrant sopii hyvin avomaalle ja tunnelituotantoon.

Pääsatokauden lajikkeita

Alexia

Uusi hollantilainen pääsatokauden lajike. Marjat ovat kirkkaanpunaisia, raikkaan makeita ja mehukkaita. Suuret marjat ovat pensaissa hyvin esillä, joten ne ovat helppo ja nopea poimia. Kauppakestävyys on hyvä.

Korona

Hollantilainen, aikainen lajike, talvenkestävyys hyvä. Marjat ovat suuria, kartiomaisia ja erittäin hyvän makuisia. Marjan malto on suhteellisen kiinteä. Hyvä syönti- ja pakastemarja.

Lumotar

Suomalainen pääsatokauden lajike. Lajikkeen marjat ovat kauniita, kirkkaan tai tummankirkkaan punaisia, kiiltäviä ja kiinteitä. Kiinteyden ansiosta säilyvyys on hyvä. Marjat ovat hyvän makuisia ja makeita. Lumotar tuottaa satoa ’Polka’-lajikkeen veroisesti.

Polka

Hollantilainen, keskiaikainen lajike. Talvenkestävyys hyvä. Marjat keskikokoisia tai suuria, pyöreähköjä tai leveän kartiomaisia. Väri voimakkaan punainen, myös malto on punertava. Rakenne kiinteä. Maku raikkaan makea, vähäarominen, hyvä. Hyvä syönti- ja pakastemarja.

Malling Centenary

Pääsatokauden lajike Isosta-Britanniasta. Kirkkaanpunaiset, houkuttelevan kauniinmuotoiset marjat. Ne ovat mehukkaita ja makeita. Marjat kestävät hyvin kolhuja ja ovat kauppakestäviä. Suurten marjojen osuus sadosta on erityisen suuri. Laadukas ja tasainen sato, mutta lajike on altis härmälle. Lajiketta viljellään erityisesti kasvutunneleissa, mutta myös avomaalla.

Sonata

Keskiaikainen lajike, kypsyy muutaman päivän ’Polka’-lajiketta aikaisemmin. Kirkkaan punaiset marjat ovat säännöllisen kartiomaisia ja kiiltäväpintaisia. Hyvä kauppakestävyys ja talvenkestävyys.

Sonsation

Pääsatokauden lajike. Marjat ovat mehukkaita, maukkaita, kiinteitä ja kiiltävän punaisia. Marjat ovat näyttäviä ja niiden kauppakestävyys on erinomainen. Lajike on hyvin samantyyppinen kuin ’Sonata’.

Myöhäislajikkeita

Faith

Myöhäislajike, joka kypsyy hieman ennen ’Malwina’-lajiketta. Marja on kauniin kirkkaan värinen ja muodoltaan kartiomainen. Satoisa ja marjan koko sekä laatu säilyvät hyvinä läpi koko satokauden.

Bounty

Kanadalainen, myöhäinen lajike. Talvenkestävyys kohtalainen. Marjat keskisuuria tai suuria, pyöreän kulmikkaita tai kekomaisia, kirkkaanpunaisia, verholehtien alta vaaleita. Marjojen koko pienenee loppusatoa kohti. Marjat ovat erittäin miellyttävän makuisia.

Magnus

Myöhäislajike, joka kypsyy ’Faith’-lajikkeen jälkeen, mutta ennen ’Malwinaa’. Voimakaskasvuinen lajike, jonka marjat ovat maukkaita ja aromikkaita.

Malwina

Hyvin myöhäinen lajike, joka jatkaa satokautta suoramyynnissä parilla viikolla. Marjat ovat isoja, tummanpunaisia, kiinteitä ja pinnaltaan kiiltäviä. Maku on erinomainen, marjat on poimittava täysin kypsinä. Voimakaskasvuinen lajike, suositellaan varovaista typpilannoitusta.

Salsa

Myöhäislajike, joka kypsyy muutaman päivän ’Bounty’-lajiketta myöhemmin. Kooltaan marjat ovat suuria, kirkkaanpunaisia ja maultaan hyviä. Lajikkeella on hyvä sadontuottokyky.

Jatkuvasatoisia lajikkeita

Favori

Jatkuvasatoinen lajike. Satohuippu ajoittuu heinä–elokuulle, mutta satoa saadaan pitkälle syksyyn asti kasvutunneleista. Maukas lajike, aromikas ja hieman suipon muotoinen marja. Marjat ovat kiiltäviä ja kirkkaanpunaisia.

Murano

Italialainen jatkuvasatoinen lajike. Tuottaa satoa  kesäkuun alusta syyskuun loppuun saakka kasvutunneleissa. Marjat melko suuria, joiden väritys on kirkkaan punainen. Kiiltäväpintainen ja kiinteä marja. Muranon maussa on hyvä tasapaino makeutta ja aromaattisuutta.