Talvi oli pitkä ja kevät kylmä mikä aiheutti myöhäisen lähdön mansikkakasvustoissa. Pitkään näyttikin, että mansikat kypsyvät tänä vuonna hieman normaalia myöhemmin.
Toukokuun ennätyshelteet kuitenkin vauhdittivat kehitystä ja nopeasti oltiin jo normaalivauhdissa. Pitkittyneet helteet ovat nyt kiihdyttäneet kehitystä sen verran että tällä hetkellä voidaan todeta, että mansikkakausi tulee olemaan aikainen ja intensiivinen.
”Mansikan kypsymistahtiin vaikuttaa todella paljon kukinta-ajan sää. Jos kukinta-aikana on lämmintä ja aurinkoista, niin mansikat kypsyvät nopeasti ja poimintakertoja on vähän”, toteaa Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Heidi Wirtanen. ”Varsinkin etelä- ja Keski-Suomen pakastajat ja säilöjät kannattaa olla hereillä jo kesäkuun puolella.”
Aikaisten ja myöhäisten lajikkeiden kypsymisajankohtien väli on myös lyhentynyt helteitten takia, mikä nopeuttaa ja aikaistaa avomaan mansikkakautta entisestään. Tällä hetkellä Etelä-Suomessa kukkivat mansikkalajikkeet, jotka normaalisti kypsyvät avomaalla vasta heinäkuun lopussa, ja näillä näkymin ne kypsyvätkin jo heinäkuun alkupuolella.
Sato-odotus
Mansikkasato odotetaan tänä vuonna jäävän hieman tavanomaisesta. Kostea syksy joka hetkessä muuttui talveksi, on aiheuttanut jonkun verran talvivaurioita ja helteestä johtuva nopea kehitys verottaa jossain määrin myös kokonaissatoa.
”Tosin Suomessa tuotetaan 14-15 milj. kg mansikkaa vuositasolla, niin kyllä kotimaisia mansikoita riittää tänäkin vuonna” sanoo Heidi Wirtanen. ”Kannattaa vain olla hereillä tavanomaista aikaisemmin. Kesä on alkanut ja kesällä syödään ja säilötään mansikoita. Tänä vuonna kesä on vain hieman aikaisemmin hän kiteyttää.”
Missä Suomen mansikat tuotetaan?
Suomessa viljellään mansikkaa 3794 hehtaarilla. Suurimmat mansikanviljelyalueet ovat Pohjois-Savo sekä Uusimaa – Varsinais-Suomi, joissa molemmissa viljellään mansikkaa reilulla 900 hehtaarilla.
Mansikat kypsyvät eri puolella Suomea hieman eri aikaan, ja maantieteellistä porrastusta on myös tänä vuonna, mutta kaikilla alueilla näyttäisi olevan aikaisempi mansikkasesonki, kun normaalisti.
Vaikka pääsato onkin nopea ja intensiivinen se ei tarkoita, että kotimaiset mansikat loppuvat heinäkuussa kokonaan. Mansikkaa saadaan pitkälle syksyyn tänä vuonna istutetuista satotaimista ja tunneleista, jossa tuotetaan satoa jatkuvasatoisista lajikkeista, muistuttaa Heidi Wirtanen.
Lisätietoja:
Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto ry
Toiminnanjohtaja Heidi Wirtanen, puh. 040 550 0762
Puheenjohtaja Tarja Matomäki, puh. 040 7552 850
Kirjaudu Extranettiin nähdäksesi sisällön
Ei tunnuksia? Rekisteröidy palveluun täältä.Oliko artikkeli mielestäsi hyödyllinen?
Arvioi klikkaamalla tähteä!
