Haskapit alkavat olla kypsiä ja ensimmäisiä marjoja voi päästä maistamaan jo lähiviikkoina. Marjan pensaat kukkivat touko-kesäkuussa, ja sato kypsyy kesä-elokuussa lajikkeesta riippuen. Haskapilla on monta nimeä – sitä voidaan kutsua myös nimellä hunajamarja tai makeasinikuusama.

Haskapin viljely

Haskap on melko uusi viljeltävä Suomessa. Marjaa on kuitenkin viljelty jo pitkään mm. Japanissa ja Yhdysvalloissa. Haskapia viljellään Suomessa yli 70 tilalla noin 40 hehtaarin alalla. Haskapin pensas kasvaa neljässä vuodessa noin 1,5-metriseksi ja tuottaa satoa jo täysillä. Kuuden vuoden kuluttua istutuksesta pensas on täysikasvuinen ja satoikäinen – satoa se antaa vuosikymmenen.
Haskap sopii hyvin Suomeen, koska se on alunperin kotoisin pohjoisilta alueilta. Marja ei ole kriittinen kasvualustan suhteen, kestää kosteutta sekä haskapin kukinnot kestävät hallaa ja voivat selvitä jopa seitsemän asteen pakkasista.

Erityinen ja herkullinen maku

Marja on sininen, muodoltaan pitkulainen ja maistuu hunajaiselta. Mausta voi erottaa monia aromeja, kuten vadelmaa, mustaherukkaa ja mustikka. Haskapia arvostetaan maailmalla terveysvaikutteisena marjana ja sitä se onkin. Haskapissa on flavonoideja kolme kertaa enemmän kuin metsämustikassa. Flavonoidien lisäksi siinä on paljon antioksidantteja ja eri vitamiineja.

Marja on myös todella monikäyttöinen. Sopii parhaiten tuoreena herkutteluun, mutta soveltuu hyvin myös pakastamiseen ja kuivaamiseen. Haskapia voidaan käyttää mustikan tavoin leivonnassa, hilloissa tai mehuissa.

Lue lisää Laji-info

Kirjaudu Extranettiin nähdäksesi sisällön

Ei tunnuksia? Rekisteröidy palveluun täältä.

Oliko artikkeli mielestäsi hyödyllinen?

Arvioi klikkaamalla tähteä!