Kun kesä alkaa vaihtumaan syksyksi, koittaa myös luumujen satokausi. Suomalaiset luumut ovat maukkaita, mehukkaita ja makeita syötäviä, joskin vielä aika harvinaisia kauppojen hyllyillä, sillä luumun ammattiviljely on Suomessa toistaiseksi melko vähäistä. Luumunviljelyä kehitetään kuitenkin jatkuvasti ja esimerkiksi Ahvenanmaalla on tehty jo pitkään lajikekokeita viljelyn edistämiseksi. Ensimmäinen kaupallinen viljelmä Ahvenanmaalle on perustettu kuitenkin vasta vuonna 2021.

Luonnonvarakeskuksen tilastoissa ei ole erikseen luumunviljelytilastoa tuotannon vähyyden vuoksi. Tilastossa on kuitenkin tieto, että vuonna 2021 muita hedelmiä kuin omenaa viljeltiin Suomessa 58 ha alalla painottuen Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueelle. Muilla hedelmillä tarkoitetaan tässä tilastossa esimerkiksi päärynää, luumua, kriikunaa ja kirsikkaa.

Luumut, maatiaislajikkeita lukuun ottamatta, menestyvät parhaiten I-III vyöhykkeillä ja arimmat vain I-vyöhykkeellä. Haasteena luumun ammattiviljelyssä ovat talvehtiminen, toisaalta alhainen satoisuus ja myöhäinen satoikään tuleminen. Luumun kukinta on aikaisemmin kuin omenalla, jolloin hallavaurioiden riski on suurempi.

Luumun ravintoarvot ja herkutteluvinkkejä

Luumut ovat sekä herkullisia että terveellisiä. Ne sisältävät runsaasti ruoansulatuksen toimintaa edistäviä kuituja. Lisäksi luumuissa on erityisen paljon kaliumia (202,4 mg / 100 g), jonka lähteenä luumu menee esimerkiksi mansikan, mustikan ja omenan edelle. Vitamiineista C:tä on luumuissa melko vähän, mutta K- ja A-vitamiinia sen sijaan on. Koska luumut ovat vähäkalorisia ja sisältävät paljon nestettä, ovat ne loistava vaihtoehto naposteluun ja janon sammuttamiseen. Myös luumujen antioksidanttipitoisuus on hyvä syy syödä luumuja, sillä antioksidanteilla on tutkitusti terveyttä edistäviä vaikutuksia. Lisää tietoa luumujen ravintoarvoista löydät esimerkiksi finelin sivuilta.

Nauti luumuja sellaisenaan tai jogurtissa ja puuron päällä paloina. Leivonnassa luumu on vakiintunut ainesosa piirakoissa tai kakuissa. Luumuhillo on herkullista, mutta niin ovat myös sokerimarinoidut luumut tai luumukompotti, joka maistuu esimerkiksi jätskin kanssa kera kinuskikastikkeen.  Jälkiruokien klassikko, hedelmäsalaatti saadaan tehtyä myös luumuista, omenoista ja marjoista. Maittava salaatti valmistuu luumuista, punajuurista ja sinihomejuustosta. Yhdistä nämä ainekset vihreän salaatin ja kourallisen pähkinöitä kanssa.

Lue lisää luumuista ja luumulajikkeistahttps://www.hmlry.fi/laji-info/luumu-ja-kriikuna/