Puna- ja mustaherukoita esiintyy Suomessa luonnonvaraisena erityisesti lehtomaisissa kasvupaikoissa. Valkoherukka on punaherukan valkomarjainen muunnos ja viherherukka mustaherukan vihermarjainen muunnos. Valko- ja viherherukoiden marjoista vain puuttuu voimakas väri sekä niiden makua luonnehditaan miedommaksi kuin puna- ja mustaherukoiden.

Suomessa 1700-luvun lopulla puutarhat alkoivat hiljalleen yleistyä pappiloiden pihapiireissä ja vähitellen puutarhaviljely sekä sen mukana myös herukat alkoivat levitä talonpoikaisväestön keskuuteen. Herukoiden viljely kuitenkin perustui pitkälti luonnosta kerättyihin pensaisiin. 1800-luvulla alettiin käyttämään nimettyjä lajikkeita. 1900-luvulla ulkomaisten lajikkeiden tarjonta kasvoi, mutta kaikki lajikkeet eivät selvinneet niin hyvin Suomen kasvuolosuhteissa. Herukoita käytettiin perinteisesti viinin, mehun ja hillon valmistukseen. Musta- ja punaherukoita tai muita pensaiden osia on myös käytetty rohdoskasveina.

Herukoiden merkitys nykyisin

Nykyisin viljeltävät lajikkeet on kehitetty satoisammiksi ja selviytymään entistä paremmin Suomen kasvuolosuhteissa. Ammattimaisessa viljelyssä Suomessa puna-, valko- ja viherherukoita viljellään huomattavasti vähemmän kuin mustaherukoita. Kotipuutarhoissa kaikki herukat ovat kuitenkin suosittuja kasveja. Tarkempaa tietoa herukkalajikkeista voi katsoa täältä. Nykyisin herukoita käytetään tuore- ja pakastemarjoina, mehuina, hilloin sekä leivoksissa. Kotimaiset viinit pohjautuvat monesti herukoihin. Myös herukan lehtiä käytetään esimerkiksi teen ja mehun valmistuksessa.

Lue lisää: Herukoiden viljely