Mansikan pääsatokausi alkaa Suomessa yleensä juhannuksen tienoilla. Lyhyttä satokautta voidaan kuitenkin pidentää sekä alku- että loppupäästä. Kasvihuoneet ja kasvutunnelit pidentävät satokautta merkittävästi, mutta satoa voidaan ajoittaa myös avomaalla erilaisilla viljelyteknisillä menetelmillä.

Mansikasta on olemassa sekä aikaisia että myöhäisiä lajikkeita. Lajikkeen aikaisuus tarkoittaa sitä, miten paljon lämpöä lajike vaatii tuottaakseen kypsiä marjoja. Myöhäiset lajikkeet tarvitsevat runsaasti lämpöä sadon tuottamiseen, ja siksi ne tuottavat satoa myöhälle syksyyn. Yksi tunnetuimmista myöhäislajikkeista on Malwina.

Miten on mahdollista, että mansikkaa saadaan yhä avomaalta, vaikka syksy on jo pitkällä?

Satoa voidaan aikaistaa avomaalla käyttämällä esimerkiksi hallaharsoja ja valitsemalla lämmin kasvupaikka. Vastaavasti valitsemalla viileä kasvupaikka sato kypsyy hitaammin. Luontaista vaihtelua koko maan pääsatokauden ajoittumiseen aiheuttaa se, että Suomi on todella pitkä maa. Kun Etelä-Suomessa suurin osa sadosta on poimittu, saattaa pohjoisempana satokausi olla vielä täydessä vauhdissa.

Kerran avomaalle istutettu mansikantaimi tuottaa satoa useita vuosia. Jos istutus tehdään keväällä, saadaan samana vuonna istutetuista mansikantaimista satoa jo saman vuoden syksyllä. Jos syksy on lämmin, voidaan mansikkaa poimia avomaalta pitkälle syksyyn. Vaikka esimerkiksi Polka on keskikesän lajike, saatat löytää tuoretta Polkaa myynnistä vielä syksylläkin, sillä sato on peräisin keväällä istutetuista taimista. Seuraavana vuonna kasvustosta saadaan satoa normaalisti eli keskikesällä.

Lue lisää: Tiesitkö tämän mansikasta?