Suomalainen mansikka aloittaa kesän ennen kuin arvaatkaan. Tunneli- ja kasvihuoneviljelyn ansiosta ensimmäiset marjat ovat poimittavissa jo toukokuussa. Valitsemalla kotimaisen mansikan saat paitsi tuoretta ja turvallista lähiruokaa, myös tuet vastuullista viljelyä ja suomalaista maaseutuyrittäjyyttä.
Mansikkakausi ei enää käynnisty vasta juhannuksena. Yleistyneiden tunneliviljelyn ja kasvihuoneiden ansiosta ensimmäiset suomalaiset mansikat kypsyvät jo keväällä, ja kaupoista niitä löytyy usein jo toukokuun alkupuolella.
Valoa läpäisevät tunnelit ja kasvihuoneet ovat nykyaikaista viljelytekniikkaa, joka helpottaa kasvuolosuhteiden hallintaa. Ne suojaavat mansikoita kylmältä ja sateelta, mikä mahdollistaa sadon alkamisen jo varhain keväällä ja jatkumisen pitkälle syksyyn. Samalla ne vähentävät tiettyjen kasvintuhoojien riskiä, parantaen satovarmuutta ja laatua.
Tunneleissa ja kasvihuoneissa mansikat kasvatetaan usein metrin korkeudella olevissa kasvatuspöydissä, mikä ei ainoastaan paranna sadon laatua ja työergonomiaa, vaan tekee viljelystä myös tehokkaampaa. Kasvit istutetaan kasvualustoihin, kuten säkkeihin tai kouruihin, ja ne saavat tarkasti oikean määrän ravinteita kasteluveden mukana.
Vaikka tunneliviljely vaatii suuria alkuinvestointeja, se tuo mukanaan paljon hyötyjä. Moderni viljelymenetelmä ei kuitenkaan ole yksinkertainen, sillä se edellyttää viljelijältä vahvaa osaamista kasvien kasvatusolosuhteiden hallinnasta ja uusien teknologioiden hyödyntämisestä.
Kotimainen mansikka on turvallinen ja vastuullinen valinta
Kun ostat suomalaisia mansikoita, voit luottaa siihen, että tiedät tarkalleen, mistä marjasi ovat peräisin. Kotimaisessa tuotannossa jäljitettävyys on hyvin tarkkaa; marjaerät voidaan yhdistää viljelijään, tilaan ja jopa yksittäiseen kasvulohkoon.
Vastuullisuus näkyy suomalaisilla mansikkatiloilla konkreettisina tekoina. Viljely tapahtuu tiukkojen ympäristö-, hygienia- ja työturvallisuusvaatimusten mukaisesti. Työntekijöiden oikeudet ja hyvinvointi huomioidaan tarkasti, ja moni tila noudattaa lisäksi vapaaehtoisia laatu- ja vastuullisuusjärjestelmiä.
Myös luonnon monimuotoisuus ja vesistöjen suojelu ovat kotimaisessa viljelyssä keskiössä. Monilla tiloilla käytetään yleisesti biologisia kasvinsuojelumenetelmiä, ja viljelyssä suositaan lajikkeita, jotka ovat mahdollisimman vastustuskykyisiä kasvitaudeille ja tuhoeläimille. Tavoitteena on tuottaa laadukasta ruokaa kestävästi sekä ihmisten että ympäristön näkökulmasta.
Suomalaisen marjan tie pellolta pöytään on turvallinen, avoin ja valvottu. Siksi kotimainen mansikka ei ole vain makuasia – se on myös vastuullinen, eettinen ja tietoinen valinta.
Miltä satokausi näyttää tänä vuonna?
Tänä vuonna mansikkakausi käynnistyy lupaavasti. Kevään viileydestä huolimatta valoa on riittänyt, ja ensimmäiset kotimaiset mansikat kypsyvät parhaillaan tunneliviljelmissä eri puolilla Suomea.
Perinteisesti mansikoiden satohuippu ajoittuu juhannuksesta heinä-elokuun vaihteeseen avomaan sadon kypsyttyä, mutta tunneliviljely mahdollistaa sen, että tuoreita kotimaisia mansikoita on saatavilla jopa syyskuulle asti.
Suomessa mansikan viljelyalaa on noin 3 500 hehtaaria, josta yli 70 hehtaaria on tunneliviljelyä. Satomäärä vaihtelee vuosittain muun muassa sääolosuhteiden mukaan ollen vuosittain 12–17 miljoonaa kiloa. Mansikkaa viljellään aina eteläistä Lappia myöden, mutta Suomen merkittävimmät mansikanviljelyalueet sijaitsevat Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Savossa.
Valitse tänä kesänä kotimainen – maku, tuoreus ja hyvä mieli samassa rasiassa
Kotimainen mansikka ei ole pelkkä sesonkiherkku – se on valinta, jolla on väliä. Se tuo lautasellesi tuoreutta, puhtautta ja kesän parhaan maun. Samalla se tukee suomalaisia viljelijöitä ja kestävää ruokaketjua.
Lisää tietoa mansikan satokauden vaiheista, lajikkeista ja viljelymenetelmistä löytyy osoitteesta: marjat.fi
Kirjaudu Extranettiin nähdäksesi sisällön
Ei tunnuksia? Rekisteröidy palveluun täältä.Oliko artikkeli mielestäsi hyödyllinen?
Arvioi klikkaamalla tähteä!
