Laatujärjestelmien hallinnointia, neuvontaa ja kehitystä tehdään nykyisin eri organisaatioissa ja uusien yhteyshenkilöiden toimesta Puutarhaliiton luovuttua ammattimaiseen puutarhaviljelyyn liittyneistä tehtävistä viime vuoden lopulla.
Viime vuoden marraskuussa on perustettu laatutyön kokoava Laatua Suomesta Oy / Kvalitet från Finland Ab. Yhtiön tehtävänä on laatujärjestelmien ja niihin liittyen palveluiden kehittäminen, hallinnointi ja myynti, mukaan lukien koulutukset, auditoinnit ja sähköiset palvelut. Yhtiö toimii valtakunnallisesti sekä suomeksi että ruotsiksi. Yhtiön toimitusjohtajana toimii Katarina Lassheikki. Häneen saa matalalla kynnyksellä olla yhteydessä kaikissa laatutyöhön liittyvissä kysymyksissä, – samoin kaikissa Kotimaiset Kasvikset ry:n toimintaan ja Sirkkalehtimerkin käyttöön liittyvissä asioissa.
Laatutarha
Kotimaiset Kasvikset ry:n omistaman Laatutarha-laadunvarmennus-järjestelmän hallinnoinnista ja tukimateriaaleista vastaa toimeksiantona Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto ry:stä asiantuntija Tomi Pousi. Olethan yhteydessä Tomiin kaikissa Laatutarhaan liittyvissä asioissa. Ota yhteyttä!
IP-sertifiointi
IP-standardin omistajan (Sigill Kvalitetssystem Ab) asiamiehenä Suomessa toimii 1.1.2025 alkaen Laatua Suomesta OY, vastuuhenkilönä Katarina Lassheikki. Kaikissa IP-sertifiointi-järjestelmään liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä Katarinaan. Ota yhteyttä!
GlobalG.A.P.
GLOBALG.A.P.-laatujärjestelmän kansallisten tulkintaohjeiden ja vastuullisuus-raportoinnin parissa työtä tekee MTK:n Alkulaatu-hanke, yhteyshenkilönä projektiasiantuntija Anne Piirainen. Otathan yhteyttä Anneen GlobalG.A.P.iin liittyvissä kysymyksissäsi. Ota yhteyttä!
Huomioita Laatutarha-järjestelmästä
Kaikki Laatutarha-auditointien piirissä olevat yritykset maksavat Laatutarha-vuosimaksun. Käytäntö on ollut voimassa toista vuotta ja Kotimaiset Kasvikset ry laskuttaa vuosimaksun suoraan yrityksiltä syksyllä. Vuosimaksun hinta tarkistetaan vuosittain yhdistyksen vuosikokouksessa. Vuosimaksu kattaa Laatutarha-hallintotyön sekä itsearviointiraporttien tarkastuksen.
Laatutarha-auditoidut yritykset löydät Kotimaiset Kasvikset ry:n julkisista rekistereistä.
Viljelmän Laatutarha -auditoinnit tulee suorittaa hyväksytysti neljän vuoden välein, jonka välissä tulee toimittaa itsearviointiraportin hyväksyttäväksi. Mikäli yrityksenne tarvitsee auditoinnin vuoden 2025 aikana, pyydämme lähettämään auditointitilauksen mahdollisimman pian, jotta auditointinne saadaan ajoissa koordinoitua auditoijan kanssa.
GTIN-tuotekoodit
Kotimaiset Kasvikset ry:n ylläpitämästä GTIN-koodipankista vastaa toimeksiannosta Tomi Pousi Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta. Ole Tomiin yhteydessä jos tarvitset tuotteellesi GTIN-tuotekoodin. Ota yhteyttä!
Sirkkalehtimerkki uudistui
Kotimaiset Kasvikset on päivittänyt Sirkkalehtimerkki-logon ja graafiset ohjeistukset tammikuussa 2025. Merkki säilyi lähes muuttumattomana, mutta logon fontti on päivitetty nykyaikaisemmaksi.Tutustu huolellisesti graafiseen ohjeistoon ja logon käyttöön.
Siirtyminen uuteen logoon suositellaan tehtäväksi samalla kun merkinkäyttäjä uusii pakkausmateriaalitilauksensa. Merkinkäyttäjiä tullaan tiedottamaan asiasta tarkemmin. Sirkkalehtimerkin käyttöoikeuden haltijat löydät Kotimaiset Kasvikset ry:n julkisista rekistereistä.
Logon eri versioita pääset lataamaan täältä: Lataa logo ja ohjeistus!
Yhteystiedot & aineistolinkit
Yleisneuvontaa laatujärjestelmistä ja laatutyöstä:
Laatua Suomesta Oy:
tj. Katarina Lassheikki, p. 040 5520 267,
Laatutarha-auditoinnit, -todistukset, -tukimateriaalit, sekä rekisteriylläpito:
Kotimaiset Kasvikset ry:n toimeksiannosta HML ry:
Viljelmän Laatutarhatukimateriaalit: kasvikset.fi/viljelijoille/viljelman-laatutarha/
Pakkaamon Laatutarhatukimateriaalit: kasvikset.fi/viljelijoille/pakkaamon-laatutarha/
Auditointitilauslomake: kasvikset.fi/viljelijoille/tilaa-auditointi-anna-palaute/
IP-sertifiointijärjestelmä ja tukimateriaalit:
Sigill Kvalitetssystem AB:n toimeksiannosta Laatua Suomesta Oy:
Katarina Lassheikki, p. 040 5520 267,
IP-tukimateriaalit: sigill.fi/yritykset/ (ks. linkistä aukeavan sivun alaosasta)
GlobalG.A.P.-sertifiointijärjestelmä ja -tukimateriaalit:
MTK, Alkulaatu-hanke: Anne Piirainen p. 020 413 2005,
Kotimaiset Kasvikset ry:n toiminta, Sirkkalehtimerkin käyttö, mainosmaksut, Laatutarhamaksut ja laskutukset:
KK ry:n toimeksiannosta Laatua Suomesta Oy:
Katarina Lassheikki, p. 040 5520 267,
Työnjako ja yhteystiedot: kasvikset.fi/yhdistys/yhteystiedot/
Sirkkalehtimerkin käyttö: kasvikset.fi/viljelijoille/sopimus-sirkkalehtimerkin-kaytosta/
Mainosmaksut: kasvikset.fi/viljelijoille/menekinedistaminen-ja-markkinointimaksut/
Kotimaiset Kasvikset ry:n GTIN-tuotekoodit:
Kotimaiset Kasvikset ry:n toimeksiannosta HML ry:
Kirjaudu Extranettiin nähdäksesi sisällön
Ei tunnuksia? Rekisteröidy palveluun täältä.Oliko artikkeli mielestäsi hyödyllinen?
Arvioi klikkaamalla tähteä!
