Kulunut kesä oli hedelmäntuotannon kannalta onnistunut. Syksyn hedelmätarjonta on lämpimän kesän ja vaihtelevien syyssäiden jälkeen monipuolisimmillaan, kun samaan aikaa myydään kotimaisia omenoita ja päärynöitä. Omenantuotannolla on pitkät perinteet Suomessa, ja viime vuosina myös päärynä on otettu osaksi tuotantoa. Päärynän tuotannon edellytys on ollut kestävien lajikkeiden löytäminen, sillä päärynäpuiden tulee menestyä pohjolan leveyspiireillä.

Kotimainen Lobo-omena on saapunut kauppoihin

Suomalaisten suosikkiomena, kotimainen Lobo, on saapunut kauppoihin. Lobon väritys on syvän punainen ja sen maku on miellyttävän hapokas sekä arominen. Vivahteikkaan maun salaisuus on kesän pitkä päivä sekä syksyn viilenevät illat, jotka saavat yhdessä aikaan Lobolle sen ominaisen maun.

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta arvioidaan, että Loboa, Aromaa ja muita talvilajikkeita riittää kaupoissa aina helmi-maaliskuulle asti. Myöhemmin alkutalvella tulevat myyntiin vielä mm. Rubinola, Santana ja Zari.

Omenanviljely lukuina

Suomessa omenaa viljellään ammattimaisesti 672 hehtaarilla ja 310 tilalla. Viime vuonna satoa saatiin n. 7,9 miljoonaa kiloa. Tämän vuoden satonäkymät ovat linjassa viime vuoden kanssa.

Kotimaisten omenoiden kysyntä on kasvussa ja kuluttajat ovat löytäneet lähellä tuotetut omenat hyvin. Kotimaiset omenat ovat hyvä esimerkki lähellä tuotetusta ilmastoruoasta, sillä tuottaessaan hedelmiä, omenapuut sitovat ilmakehän hiilidioksidia muuttaen sen hapeksi ja sokereiksi.

Oletko jo maistanut kotimaista päärynää?

Suomen puutarhatalous on saanut viime vuosina uuden viljelykasvin, kun hedelmänviljelijät ovat ottaneet päärynän mukaan tuotantoon. Helppo viljeltävä päärynä ei ole, sillä päärynää viljellään Suomessa aivan sen pohjoisimmalla menestymisvyöhykkeellä. Uudet lajikkeet sekä viljelykokeet ovat tuoneet kuitenkin varmuutta päärynäntuotantoon.

Päärynän päätuotantoaluetta ovat Ahvenanmaa sekä eteläinen Suomi, missä kesän lämpösumma riittää kypsyttämään päärynäpuun hedelmät. Suosittuja päärynälajikkeita ovat Clara Frijs, Concorde ja Conference.

Päärynäsato myydään nopeasti

Myynnissä kotimaista päärynää on noin reilun kuukauden ajan ja sitä kannattaa toivoa lähikauppaan myyntiin.

Nyt kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä, sillä kotimaisen päärynän sato myydään nopeasti”, kertoo liiton toiminnanjohtaja Miika Ilomäki.

Päärynän viljelyalat ovat kasvaneet viime vuosina. Ruokaviraston mukaan, päärynää viljellään tänä vuonna 29 hehtaarin alalla ja päärynää viljeleviä tiloja on yhteensä 49 kappaletta.